Säilöntäaineet
Nimensä mukaisesti säilöntäaineet auttavat säilyttämään tuotteet hyvinä. Käytämme säilöntäaineita tuotteissamme estääksemme bakteerien, hiivan ja homeen kasvua. Luonnossa säilöntäaineet auttavat kasvien, ihmisten ja eläinten solujen puolustamisessa. Vastaavasti säilöntäaineilla on tärkeä rooli tuotteidemme turvallisuuden ja laadun varmistamisessa. Ilman säilöntäaineita tuotteemme voisivat alkaa haista epämiellyttäviltä, vaihtaa väriä tai homehtua.
Arvioimme jokaisen tuotteemme erikseen, jotta voimme valita juuri kyseiseen tuotteeseen parhaiten sopivan säilöntäaineen tai eri säilöntäaineiden yhdistelmän. Arvioinnissa otetaan huomioon esimerkiksi tuotetyyppi, miten tuotetta käytetään sekä missä sitä säilytetään. Esimerkiksi ihorasvoja arvioitaessa tarkastelemme, pilaantuuko rasva siitä, että sitä otetaan toistuvasti sormilla.
Noudatamme kaikkia sovellettavia lakeja ja säädöksiä. Niiden lisäksi suoritamme omia turvallisuusarviointejamme ja seuraamme aiheeseen liittyvää tieteellistä tutkimusta. Käytämme säilöntäaineita vain tarpeen mukaan, ja valvomme tarkasti tuotteissamme käytettyjen säilöntäaineiden määrää. Näin voimme varmistaa, että säilöntäaineiden käyttö on turvallista ja vastuullista.
Ymmärrämme, että osa ihmisistä haluaa välttää tiettyjä säilöntäaineita. Toisinaan voimme valmistaa erityisesti heitä varten tuotteita, jotka eivät sisällä kyseisiä säilöntäaineita.
Seuraavista osioista voit lukea lisää säilöntäaineista, joihin liittyviin kysymyksiin saamme useimmin vastata: parabeenit, metyyli-isotiatsolinoni (MI), formaldehydin vapauttajat ja fenoksietanoli.
Yleisimpiä kysymyksiä kuluttajiltamme
Mitä säilöntäaineet ovat?
Nimensä mukaisesti säilöntäaineet auttavat säilyttämään tuotteet hyvinä. Säilöntäaineita voidaan valmistaa synteettisesti, mutta niitä esiintyy myös luonnossa. Esimerkiksi mustikat, kurkku, kirsikat ja hunaja sisältävät parabeeneja, kun taas terveet ihmis-, eläin ja kasvisolut tuottavat ja toisaalta myös käyttävät formaldehydiä.
Käytämme tuotteissamme säilöntäaineita, jotta tuotteet ovat turvallisia, tehokkaita ja miellyttäviä käyttää. Säilöntäaineet suojaavat tuotteita bakteereilta, hiivalta ja homeilta, jotka voivat pilata ne, mikä aiheuttaa riskin tuotteidemme turvallisuudelle.
Miksi säilöntäaineita tarvitaan?
Ilman säilöntäaineita monet tuotteet voisivat pilaantua, menettää tehonsa ja aiheuttaa mahdollisia muita ongelmia, kuten iho- ja silmätulehduksia. Kuten kaikki tiedämme, elintarvikkeet voivat pilaantua. Yhtä lailla kodinhoitotuotteet ja ihonhoitotuotteet voivat pilaantua, etenkin jos niitä säilytetään esimerkiksi kylpyhuoneessa ja keittiössä eli lämpimissä ja kosteissa paikoissa, jotka tarjoavat suotuisan kasvuympäristön bakteereille, hiivalle ja homeelle.
Säilöntäaineiden avulla voimme myös valmistaa tuotteita, joita on kätevää käyttää ja varastoida. Sen sijaan säilöntäaineetonta tuotetta täytyy ehkä säilyttää jääkaapissa tai se on heitettävä pois nopeasti avaamisen jälkeen.
Miksi Unilever käyttää eri tuotteissa eri säilöntäaineita?
Kullakin säilöntäaineella on omat erityisominaisuutensa. Jotkin säilöntäaineet torjuvat paremmin erityyppisiä bakteereita, hiivoja ja hometta, kun taas toiset ovat tehokkaampia tiettyjen ainesosien yhdistelmien kanssa. Päättäessämme, mitä säilöntäaineita käytämme, etsimme vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Miten tuote valmistetaan ja kuljetetaan? Minkälainen ilmasto on maassa, jossa tuotetta myydään? Miten kuluttaja todennäköisesti säilyttää tuotetta?
Onko kyse ihonhoitotuotteesta? Jätetäänkö tuote iholle huuhtelematta sitä pois, kuten kasvorasva, vai onko se huuhdeltava pois, kuten suihkugeeli? Jos kyseessä on kodinhoitotuote, minkälaisille pinnoille sitä voi käyttää? Ja käytetäänkö sitä pyykkien käsinpesuun vai konepesuun? Näihin kysymyksiin saatujen vastausten perusteella voimme määrittää, mitkä säilöntäaineet tai mikä säilöntäaineiden yhdistelmä on kaikista sopivin.
Tehdäänkö säilöntäaineille turvallisuusarviointi?
Kyllä. Käyttämillemme säilöntäaineille on tehty turvallisuusarviointi sekä omien turva-asiantuntijoidemme että ulkoisten viranomaisten toimesta. Noudatamme aina kansallisia lakeja ja säädöksiä. Myös omat globaalit standardimme varmistavat, että säilöntäaineita käytetään tuotteissamme johdonmukaisesti ja turvallisesti. Käytämme juuri oikean määrän säilöntäaineita, jotta voimme taata tuotteidemme laadun ja turvallisuuden sekä varmistaa, että kukin säilöntäaine toimii turvallisesti muiden kyseisen tuotteen ainesosien kanssa.
Sisältävätkö kaikki tuotteet säilöntäaineita?
Käytämme säilöntäaineita vain tarpeen mukaan. Säilöntäaineet ovat usein tärkeitä bakteerien, hiivan ja homeen torjumiseksi. Joissakin tuotteissa ei kuitenkaan tarvita säilöntäaineita, koska niiden ainesosat, pakkaus tai käyttöaihe ehkäisee tuotteen pilaantumista. Tällaisia tuotteita kutsutaan usein itsestään säilyviksi.
Ymmärrämme, että osa ihmisistä haluaa välttää tiettyjä säilöntäaineita, mikäli mahdollista. Toisinaan voimme valmistaa erityisesti heitä varten tuotteita, jotka eivät sisällä kyseisiä säilöntäaineita.