Epäpuhtauksien hallinta
Pieniä epäpuhtauksia (eli ”vieraita aineita” tai ”kontaminantteja”) saattaa esiintyä joissakin tuotteissamme joko siitä syystä, että niitä on raaka-aineissa luonnostaan tai että niitä syntyy valmistusprosessin yhteydessä.
Haluamme, että ihmiset voivat luottaa täysin tuotteisiimme. Teemme lujasti töitä sen eteen, että tuotteissamme on mahdollisimman vähän epäpuhtauksia. Niiden raaka-aineille ja ainesosille tehdään tarkkaa laadunvalvontaa, ja myös tuotantoprosessia valvotaan.
Näillä toimilla voimme varmistaa, että kodinhoitotuotteissamme ja ihonhoitotuotteissamme olevien epäpuhtauksien määrä on mahdollisimman pieni ja että tällaisten kontaminanttien määrä on turvallinen niin ihmisille kuin ympäristölle.
Muutamia niistä aineista, joista saamme useimmin kysymyksiä, ovat ftalaatit, elohopea ja 1,4 dioksaani.
Ftalaatit
Ftalaatit muodostavat kemikaaliperheen, johon kuuluvat aineet lisäävät muovien joustavuutta ja kestävyyttä. Niitä käytetään yleisesti pakkausmateriaaleissa, lattianpäällysteissä, johdoissa, matkalaukuissa, urheiluvälineissä ja lääkinnällisissä laitteissa.
Emme käytä ftalaatteja tuotteidemme valmistamiseen. Tuotteissa saattaa kuitenkin esiintyä niistä hyvin pieniä jäämiä, joiden pitoisuudet eivät ylitä sallittuja turvarajoja.
Standardiemme mukaisesti pyrimme välttämään ftalaatteja, emmekä siksi käytä myöskään dietyyliftalaattia (DEP), joka on hajusteiden ainesosien sekoittamiseen käytetty liuotin. Sen sijaan käytämme hajusteiden ainesosien yhdistämiseen muita keinoja.
Varmistamme aina, että tuotepakkauksissa käyttämiemme ftalaattien pitoisuus ei ylitä turvallisuusviranomaisten turvallisiksi katsomia rajoja.
Elohopeayhdisteet
Elohopea on raskasta, hopeanhohtoisen valkoista metallia, joka on huoneenlämmössä nestemäistä. Joissakin maissa sitä on perinteisesti käytetty ihon vaalentamiseen. Altistuminen suurissa määrin tietyille elohopean muodoille voi aiheuttaa allergisia reaktioita ja ihon ärsytystä tai vaurioittaa hermostoa.
Emme lisää elohopeayhdisteitä mihinkään valmistamiimme kodinhoitotuotteisiin emmekä henkilökohtaisiin hoitotuotteisiin. Tuotteissa esiintyy kuitenkin väistämättä pieniä elohopeajäämiä. Valvomme tiukasti niiden mitattavissa olevia pitoisuuksia kaikissa käyttämissämme raaka-aineissa, kuten talkissa. Pitoisuuden on aina oltava alle yhden miljoonasosan. Tämä on viranomaisten asettama turvaraja, jonka alle jäävät pitoisuudet katsotaan turvallisiksi.
Tuemme alalla tehtäviä ja viranomaisten toteuttamia toimia, joilla pyritään vähentämään elohopeayhdisteiden tarkoituksellista käyttöä kodinhoitotuotteissa ja henkilökohtaisissa hoitotuotteissa tai kieltämään se kokonaan.
1,4 dioksaani
Kodinhoitotuotteet ja henkilökohtaiset hoitotuotteet voivat sisältää pieni määriä 1,4 dioksaaniksi kutsuttua yhdistettä, jota saattaa muodostua valmistusprosessin aikana. Mitattavia pitoisuuksia 1,4 dioksaania esiintyy myös luonnostaan joissakin elintarvikkeissa, kuten tomaateissa, kahvissa ja kypsennetyssä kananlihassa.
Sääntelyviranomaiset, mukaan lukien Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA), joka vastaa elintarvikkeiden ja lääkkeiden turvallisuudesta Yhdysvalloissa, ovat todenneet, että henkilökohtaisissa hoitotuotteissa esiintyvät 1,4 dioksaanipitoisuudet eivät aiheuta terveysriskiä. Suurina pitoisuuksina 1,4 dioksaani voi kuitenkin olla ihmisen karsinogeeni, ja tästä syystä pyrimme minimoimaan sen pitoisuuden valvomalla valmistusprosessia hyvin tarkasti.
Varmistamme, että kodinhoitotuotteidemme ja henkilökohtaisten hoitotuotteidemme 1,4 dioksaanipitoisuudet jäävät reilusti alle turvarajojen. Jo useiden vuosien ajan olemme pitäneet turvallisen pitoisuuden rajana kymmentä miljoonasosaa ihonhoitotuotteissamme ja kolmeakymmentä miljoonasosaa kodinhoitotuotteissamme. Nämä rajat on määritetty ottaen huomioon eri ainesosat ja tuotetyypit.